| Kukapa ei haluaisi omaa majaa? Majoihin ja niiden rakentamiseen perehdyttää myös Pihla Meskasen 5.5.2006 ilmestyvä Pieni majakirja (Kustannusosakeyhtiö Tammi 2006).
Pieni Majakirja pohjautuu Arkkitehtuurikoulu Arkin majanrakennusleireillä yli kymmenen vuoden aikana saatuihin kokemuksiin. Majaleirien ideana on alusta alkaen ollut tutustua todellisiin, eri kulttuurien kehittämiin majoihin sekä majanrakennustekniikoihin. Arkkitehti ja Arkin opettaja Pihla Meskanen on tutkinut aihepiiriä ulkomaisesta ja kotimaisesta kirjallisuudesta ja kerännyt tietoa majojen historiasta, eri kulttuurien rakentamistavoista ja majanrakennukseen käytetyistä materiaaleista. Pienessä majakirjassa esitellään useita majatyyppejä eri puolilta maailmaa ja annetaan niiden seikkaperäiset rakennusohjeet. Mukana ovat mm. tiipii, kota, jurtta, ruokomaja, beduiiniteltta ja puumaja. Lisäksi kirjassa on ohjeet tärkeimpien solmujen tekemiseen, kaislamaton kudontaan sekä tikkaiden ja köysisillan tekoon.
Majan rakentaminen on mitä mainiointa ulkoilmapuuhaa koko perheelle. Ulkona ja luonnossa toimiminen opettaa parhaimmillaan kunnioitusta elinympäristömme kohtaan. Vaikka majaa varten liikutaankin metsässä puukko ja saha mukana, samalla opetellaan, miten esimerkiksi puita saa kohdella. Majanrakennuksen materiaalit ovat luonnolliset: puuta, kaisloja, turvetta ja kankaita, jotka saatetaan värjätä puiden lehdillä, eikä kertakäyttöisiä tarvikkeita majaa pystytettäessä suosita.
***
Tiedustelut:
Arkkitehtuurikoulu Arkki / Pihla Meskanen, (050) 517 4602, (09) 685 6426 tai arkki@co.inet.fi
Kustannusosakeyhtiö Tammi / tiedottaja Sari Havukainen, (09) 693 76 312 tai sari.havukainen@tammi.net |