Tiedote 31.3.2017

 

Syksyn oppilaspaikan peruuttaminen

Muistattehan, että Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja jatkuvat automaattisesti seuraavalle lukukaudelle, ellei niitä erikseen peruta. Syksyn oppilaspaikan voi perua kuluitta 30.4.2017 mennessä. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme ja veloitamme aina vähintään 20 euroa toimistokuluja. Peruutusehdot ovat luettavissa nettisivuillamme. http://www.arkki.net/ilmoittaudu/

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Peruutusta ei myöskään voi tehdä suoraan opettajalle. Huom! Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

 

Kevään viimeiset opetuskerrat ja kevätjuhla

Olette saaneet tiedon oman ryhmänne viimeisestä opetuskerrasta ja retkiaikataulusta omalta opettajaltanne. Kaikkien ryhmien yhteinen viimeinen kevätjuhlakerta järjestetään Kaapelitehtaan Pannuhallissa lauantaina 6.5. klo 12–16, jolloin myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet ovat tervetulleita mukaan. Tapahtuma on myös avoin yleisölle ja sinne on vapaa pääsy. Alempaa löydät lisäinfoa tapahtumasta.

Huomaattehan, että ryhmänne muut normaalit opetuskerrat ovat saattaneet jo päättyä ennen kevätjuhlaa. Jos olet epävarma lapsesi ryhmän aikataulusta, voit tiedustella sitä ryhmäsi opettajalta tai toimistolta.

 

Syyslukukausi 2017

Syksyn 2017 opetus alkaa viikolla 36:

Helsingissä maanantaina 4.9.2017

Espoossa ja Vantaalla tiistaina 5.9.2017

 

Arkkitehtuuri- ja rakentelutapahtuma lapsille Pannuhallissa la 6.5. klo 12–16

Arkki järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman tapahtuman, jossa pääsee rakentamaan tiloja, taloja ja kaupunkeja.

Tarjolla on työpajoja eri mittakaavoissa ja monenlaisilla materiaaleilla; mm. Legorakentamista kaikenikäisille lapsille. Työpajoissa voi oppia hauskalla tavalla arkkitehtuurin alkeita rakentamalla yhdessä rakennuksia tai kokonaisia kaupunkeja.

Tapahtuma on Arkin lukuvuoden päätösjuhla.

Kaapelitehtaan Pannuhallissa lauantaina 6.5. klo 12–16

 

Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton 35-vuotisjuhlanäyttely ”Löytöretkellä”

Löytöretkellä näyttely Kaapelitehtaan Puristamossa 27.4.-12.5. Näyttely esittelee eri-ikäisten oppilaiden taiteellista työskentelyä lasten ja nuorten kuvataidekouluissa ja arkkitehtuurikouluissa. Näyttely tekee näkyväksi iloa, etsimistä, oivalluksia ja tutkimuksia.

Mukana näyttelyssä myös Arkin oppilaiden yhteisteos!

 

Uusi leiri elokuussa: F3 Arkkitehtuuri- ja designleiri

Kesän 2017 leirivalikoimamme on kasvanut yhdellä leirillä!

F3 Arkkitehtuuri- ja designleiri järjestetään 31.7.–4.8. klo 9–16.

Leirillä painotamme omin käsin tekemistä, luovaa ongelmanratkaisua ja pienoismallirakentelua. Erilaisten tehtävien kautta tutkitaan yhdessä rakennettua ympäristöä, rakentamista, sisustamista, muotoilua ja kaupunkisuunnittelua. Kurssilla pohditaan, suunnitellaan, piirretään ja rakennetaan kaikista mahdollisista ja mahdottomista materiaaleista.

Leirin alaikäraja on 7 vuotta. Hinta: 220 €

HUOM! Ruokailu ei kuulu hintaan, vaan leirille tulee ottaa mukaan omat eväät.

Ilmoittaudu mukaan Arkin nettisivuilla! http://www.arkki.net/ilmoittaudu

 

Vielä mahtuu mukaan muillekin Arkin kesäleireille!

 Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme on ollut tänäkin vuonna erittäin vilkasta. Tällä hetkellä vapaita paikkoja on seuraavilla leireillä:

 

Taideleirit Kaapelitehtaalla

– B4 Unelmien talo -tietokoneleiri ½ pv 5.–9.6. klo 13–16:30

– C4 Unelmien talo -tietokoneleiri ½ pv 12.–16.6. klo 13–16:30

– D3 Unelmien talo -tietokoneleiri ½ pv, 4 pv 19.–22.6. klo 9–12:30

– D4 Animaatioleiri ½ pv, 4 pv 19.–22.6. klo 13–16:30

– E2 Design–/muotoiluleiri 26.-30.6. klo 9–16

– E4 Animaatioleiri ½ pv 26.–30.6. klo 13–16:30

– F2 Architecture & Design Camp 31.7.–4.8. at 9AM.–4PM

– F3 Arkkitehtuuri- ja designleiri 31.7.–4.8. klo 9–16

 

Majaleirit Espoon Ruukinrannassa:

– A3 Maja-perheleiri, la-su 10.–11.6. klo 10–16

– A5 Maja-perheleiri, la-su 17.–18.6. klo 10–16

– A6 Hut building family course 17.–18.6. at 10AM– 4PM

– A11 Maja-jatkoleiri/Kojbyggning,

Avancerad 26.–30.6. klo 9–16 Kaksikielinen (fi/sve)

 

Huom! Kaksikielisille leireille osallistumisen edellytyksenä on, että lapsella on jo jonkinlainen kokemus toisesta kotimaisesta kielestä. Esim. kotona puhutaan molempia kieliä / on osallistunut kielikylpyyn / on aloittanut toisen kotimaisen kielen opinnot koulussa.

Varmista paikka kesän hauskoilla leireillä ja ilmoittaudu mukaan Arkin nettisivuilla! http://www.arkki.net/ilmoittaudu

Tiedote 3.2.2017

 

SketchUp 3D hiihtolomaleiri viikolla 8

Hiihtolomalla järjestetään Kaapelitehtaalla SketchUp 3D Arkkitehtuurileiri maanantaista perjantaihin 20.–24.2. klo 9-14.

Leirillä suunnitellaan kolmiulotteisia taloja ja kaupunkia Helsingin edustalle rakennettavaan saareen. Projekti liittyy FinEst-tunnelihankkeeseen.

Leirin hinta on 200 €. Huom! Lounas ei kuulu hintaan, vaan leirille tulee ottaa mukaan omat eväät. Tarjolla pientä välipalaa.

Leiri on tarkoitettu 10-18-vuotiaille.

Ilmoittaudu mukaan leirille osoitteessa http://www.arkki.net/ilmoittaudu/

 

Kaikki Arkin ryhmät ovat lomalla viikon 8 eli 20.–26.2.2017. Normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

 

Vielä mahtuu mukaan myös Arkin kesäleireille!

Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme käy vilkkaana, mutta vielä löytyy tilaa varsinkin kesäkuun lopun leireiltä. Ilmoittaudu äkkiä ja varmista paikkasi kesän hauskoilla ja hyödyllisillä leireillä!

 

Kaupungin skyline -työpaja Laiturilla lauantaina 4.2. klo 12–16

Pimenevää iltataivasta vasten horisonttiin piirtyy kaupungin ääriviivan siluetti. Millaisista rakennuksista muodostuu maailman pääkaupunkien varjokuvat?

Kaupungin skyline -työpajassa pääset piirtämään ja askartelemaan oman mielikuvituskaupungin siluetin. Arkki järjestää neljä maksutonta ja kaikille avointa tunnin kestoista työpajan alkaen aina tasatunnein lauantaina 4.2.2017 Lasipalatsin Laiturilla.

@ Laituri

Narinkka 2, 00100 Helsinki

https://www.facebook.com/events/383777345310637/

 

Labyrintit ja maamerkit -näyttely Oma lääkärisi -terveysasemalla maaliskuun loppuun asti!

Espoon keskuksen Oma lääkärisi -terveysaseman näyttelyssä on esillä Espoon opetuspisteen oppilaiden rakentamia pienoismalleja eri kaupunkien mielenkiintoisista korkeista maamerkkirakennuksista ja arvoituksellisista labyrinteista.

Labyrintit voivat olla 1:1 mittakaavassa myös hauskoja pelejä.

 

Oppilastietojen päivittäminen

Päivitämme oppilasrekisteriämme ja pyydämme ilmoittamaan muuttuneista yhteystiedoista mahdollisimman pian sähköpostitse osoitteeseen info@arkki.net.

Tiedote 16.12.2016

 

Kesäleiri-ilmoittautuminen on nyt auki!

Ilmoittautuminen Arkin suosituille kesäleireille on vihdoin alkanut! Varmista paikkasi ensi kesän hauskoilla ja hyödyllisillä leireillä täyttämällä ilmoittautumislomake tämän linkin takaa.

Tässä oiva lisä pukinkonttiin, jos vielä puuttuu paketteja!

 

Arkin toimiston joululoma

Arkin toimisto on joululomalla 23.12.2016–8.1.2017. Puhelimeen ja sähköposteihin vastataan taas maanantaina 9.1.2017.

Arkin henkilökunta toivottaa rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2017!

 

Kevätlukukausi 2017

Kevään opetus alkaa viikolla 4 ryhmän oman aikataulun mukaisesti:

Helsingissä ensimmäiset ryhmät aloittavat maanantaina 23.1.2017

Espoossa ja Vantaalla ensimmäiset ryhmät aloittavat tiistaina 24.1.2017

 

Talvilomaa vietetään kaikissa ryhmissä taas viikolla 8 (20.–26.2.2017).

 

Tiedote 28.11.2016

Oppilaspaikan peruuttaminen

Muistattehan, että kevään oppilaspaikan voi perua kuluitta tämän viikon keskiviikkoon 30.11.2016 mennessä. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme ja veloitamme aina vähintään 20 euroa toimistokuluja. Peruutusehdot ovat luettavissa nettisivuillamme.

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Peruutusta ei myöskään voi tehdä suoraan opettajalle.

Oppilaspaikan uusiminen ja kevään ryhmät

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja jatkuvat automaattisesti seuraavalle lukukaudelle, ellei niitä erikseen peruta.

Oppilaspaikat uusitaan jälleen automaattisesti kevätlukukaudelle 2017. Oppilaspaikan säilyttäminen ei vaadi teiltä toimenpiteitä. Uudelleenilmoittaminen kevään kursseille tapahtuu joulukuun alussa, 1.12. alkaen.

Ryhmien kokoontumisajat pysyvät samoina.

Saatte oppilaspaikasta automaattisen vahvistuksen sähköpostitse. Kevään lukukausimaksuista postitetaan laskut tammikuun alussa. Muistakaa päivittää muuttuneet osoitetietonne toimistolle, jotta laskut löytävät perille oikeaan osoitteeseen.

Mikäli haluatte säilyttää oppilaspaikan, mutta ette ole 10.12. mennessä saaneet vahvistusta kevään kurssista, olkaa ystävällisesti yhteydessä toimistoon (info@arkki.net).

Syksyn viimeiset opetuskerrat

Olette saaneet tiedon oman ryhmänne viimeisestä opetuskerrasta ja aikataulusta omalta opettajaltanne. Viimeisellä kerralla vanhemmat ovat tervetulleita mukaan ryhmän yhteiseen joulujuhlaan. Jos olet epävarma lapsesi ryhmän aikataulusta, voit tiedustella sitä ryhmäsi opettajalta tai Arkin toimistolta.

Kevätlukukausi 2017

Kevään 2017 opetus alkaa viikolla 4 ryhmän oman aikataulun mukaisesti:

Helsingissä ensimmäiset ryhmät aloittavat maanantaina 23.1.2017

Espoossa ja Vantaalla ensimmäiset ryhmät aloittavat tiistaina 24.1.2017

Viikonlopun ilmaiset joulutyöpajat

Työpajat Ornamon Design Joulumyyjäisissä la–su 3.–4.12.

Arkkitehtuurikoulu Arkin työpajat ovat mukana Ornamon Design Joulumyyjäisillä Kaapelitehtaalla lauantaina ja sunnuntaina 3.-4.12.
Tarjolla on monenlaista työpajaa mistä valita! Majapajassa rakennetaan tiloja ja taloja lapsen omassa mittakaavassa, LEGO® -pajassa taas yhteistä isoa kaupunkia ja Pop Up -korttityöpajassa suunnitellaan ja muotoillaan joulukorteiksikin sopivia kolmiulotteisia kortteja.

Työpajoissa voi oppia hauskalla tavalla arkkitehtuurin alkeita!

Työpaja toimii nonstop-periaatteella ja mukaan mahtuu sitä mukaa kun tilaa vapautuu.
Sopii yli 4-vuotiaille. Työpajat ovat maksuttomia ja avoinna tapahtuman aukioloaikojen mukaan. Tervetuloa!
Lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-17

Merikaapelihallin parvi, Kaapelitehdas

Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki

__________________________________________________________________________ 

Tiedote 11.11.2016

Oppilaspaikan uusiminen ja kevään ryhmät

Muistattehan, että Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja jatkuvat automaattisesti seuraavalle lukukaudelle, ellei niitä erikseen peruta.

Oppilaspaikat uusitaan jälleen automaattisesti kevätlukukaudelle 2017. Oppilaspaikan säilyttäminen ei vaadi teiltä toimenpiteitä. Uudelleenilmoittaminen kevään kursseille tapahtuu joulukuun alussa, 1.12. alkaen.

Ryhmien kokoontumisajat pysyvät samoina.

Saatte oppilaspaikasta automaattisen vahvistuksen sähköpostitse. Kevään lukukausimaksuista postitetaan laskut tammikuun alussa. Muistakaa päivittää muuttuneet osoitetietonne toimistolle, jotta laskut löytävät perille oikeaan osoitteeseen.

Mikäli haluatte säilyttää oppilaspaikan, mutta ette ole 10.12. mennessä saaneet vahvistusta kevään kurssista, olkaa ystävällisesti yhteydessä toimistoon (info@arkki.net).

Oppilaspaikan peruuttaminen

Kevään oppilaspaikan voi perua kuluitta 30.11.2016 mennessä. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme ja veloitamme aina vähintään 20 euroa toimistokuluja. Peruutusehdot ovat luettavissa nettisivuillamme.

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Peruutusta ei myöskään voi tehdä suoraan opettajalle.

Syksyn viimeiset opetuskerrat

Olette saaneet tiedon oman ryhmänne viimeisestä opetuskerrasta ja aikataulusta omalta opettajaltanne. Viimeisellä kerralla vanhemmat ovat tervetulleita mukaan ryhmän yhteiseen joulujuhlaan. Jos olet epävarma lapsesi ryhmän aikataulusta, voit tiedustella sitä ryhmäsi opettajalta tai Arkin toimistolta.

Kevätlukukausi 2017

Kevään 2017 opetus alkaa viikolla 4 ryhmän oman aikataulun mukaisesti:

Helsingissä ensimmäiset ryhmät aloittavat maanantaina 23.1.2017

Espoossa ja Vantaalla ensimmäiset ryhmät aloittavat tiistaina 24.1.2017

Viikonlopun ilmaiset työpajat

Pilviä hipova torni LEGO® -työpaja Pikku-Aurorassa la 12.11. klo 10–13

Avoimessa työpajassa kaikki saavat rakentaa oman fantasiatorninsa yhteiseen kaupunkiin, joka rakentuu päivän aikana. Käytössä on 40.000 LEGO®-palikkaa, joten rakennusmateriaali ei lopu kesken.

Nonstop-perhepajan ikäsuositus: yli 3-vuotiaille.

Vapaa pääsy, ei ennakkovarausta.

Lauantaina klo 10–13

Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora

Järvenperäntie 1–3, 02940 Espoo

Pop Up -korttityöpaja Korjaamon Designmarkkinoilla la–su 12.–13.11. klo 11–17

Pop Up -korttityöpajassa voit suunnitella, muotoilla ja ottaa mukaasi kotiin vaikkapa joulukortiksi sopivan kolmiulotteisen kortin.
Ohjatussa työpajassa voi käyttää kirigami tai origamitekniikoita.

Työpaja toimii nonstop-periaatteella ja mukaan mahtuu sitä mukaa kun tilaa vapautuu.
Sopii yli 4-vuotiaille.
Lauantaina ja sunnuntaina klo 11–17

Vaunusali, Korjaamo

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu.

Mikäli haluat siirtää laskun eräpäivää tai sinulla on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon. Puhelinaikamme on arkisin klo 9–12.

__________________________________________________________________________ 

Tiedote 7.10.2016

Puhelinaikamme muuttuvat!

Puhelinaikamme muuttuvat maanantaista 10.10. lähtien.

Jatkossa puhelimemme päivystää arkisin kello 9-12.

Syysloma viikolla 42

Kaikki Arkin ryhmät ovat syyslomalla 17.–23.10.2016. Normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

Arkkitehtuuri- ja designleiri syyslomaviikolla!

Syyslomalla Arkki järjestää Kaapelilla tiiviskurssin 7-10 –vuotiaille lapsille. Painotamme omin käsin tekemistä, luovaa ongelmanratkaisua ja pienoismallirakentelua.

Arkkitehtuuri- ja designleiri ma-pe 17.-21.10. klo 9-16

Leirin hinta on 220 €. Hinta sisältää kaikki leirillä käytettävät materiaalit.

HUOM! Ruokailu ei kuulu hintaan, vaan leirille tulee ottaa mukaan omat eväät.

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu.

Mikäli haluat siirtää laskun eräpäivää tai sinulla on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon. Puhelinaikamme on arkisin klo 12–16.

__________________________________________________________________________ 

Tiedote 18.8.2016

Syksyn opetus alkaa viikolla 36

Syyslukukauden ensimmäiset tunnit Kaapelitehtaalla Helsingissä pidetään maanantaina 5.9.2016 ja Espoon ja Vantaan toimipisteissä tiistaina 6.9.2016.

Syksyn 2016 ryhmäkohtaiset aikataulut saatte myöhemmin oman ryhmänne opettajalta. Tarkistattehan huolellisesti varsinkin perusopetukseen kuuluvat retkikerrat, jotka saattavat poiketa normaalista opetusaikataulusta!

Oppilastietojen päivittäminen

Päivitämme oppilasrekisteriämme ja pyydämme ilmoittamaan muuttuneista yhteystiedoista mahdollisimman pian sähköpostitse osoitteeseen info@arkki.net.

Vanhempainopas

Varsinkin uusien oppilaiden vanhempien on hyvä tutustua Arkin vanhempainoppaaseen!

Opas on ladattavissa osoitteesta: http://www.arkki.net/vanhemmille/vanhempainopas/

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu.

Mikäli haluat siirtää laskun eräpäivää tai sinulla on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon. Puhelinaikamme on arkisin klo 12–16.

Vihreä kaupunki LEGO® -työpaja Taiteiden yönä 25.8. klo 17–21

Arkki järjestää jo perinteeksi muodostuneen Legokaupunki -megarakentelutyöpajan, jossa osallistujat voivat päästää mielikuvituksensa valloilleen. Tule visioimaan ja rakentamaan vihreää kaupunkia! Työpaja soveltuu kaikille ikään katsomatta, ja halutessasi voit yhdistää vaikka koko perheen tai ystäväporukan voimat ja rakentaa huikean maamerkin tai kaupungin korkeimman rakennuksen! Työpajassa rakennetaan yhteistä unelmien kaupunkia, jossa yksilölliset talot muodostavat yhdessä jännittävän kokonaisuuden.

Käytössä on 40 000 valkoista legopalikkaa, joten vain tehdassalin katto ja aika on rajana! Työpaja toimii nonstop-periaatteella. Yhdeksältä paljastuu minkälainen kaupunki siitä muodostuu!

Torstaina 25.8.2016 klo 17–21

Merikaapelihalli, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1

LEGO® & DUPLO -työpajat Lasten viikonlopussa 10.–11.9. klo 10–16

Arkin suosittu LEGO® -työpaja on jälleen mukana Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopussa! Tänä vuonna rakennetaan unelmien kotia. Nyt myös Duplo-paja perheen pienimmille!

Lauantaina ja sunnuntaina 10.–11.9.2016 klo 10–16

Kattilahalli, Suvilahti, Sörnäisten rantatie 22

Syysloma viikolla 42

Kaikki Arkin ryhmät ovat syyslomalla 17.–23.10.2016. Normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

Arkkitehtuuri- ja designleiri syyslomaviikolla!

Syyslomalla Arkki järjestää Kaapelilla tiiviskurssin 7-10 –vuotiaille lapsille. Painotamme omin käsin tekemistä, luovaa ongelmanratkaisua ja pienoismallirakentelua.

Arkkitehtuuri- ja designleiri ma-pe 17.-21.10. klo 9-16

Leirin hinta on 220 €. Hinta sisältää kaikki leirillä käytettävät materiaalit.

HUOM! Ruokailu ei kuulu hintaan, vaan leirille tulee ottaa mukaan omat eväät.

Uusi syntymäpäivätyöpaja: Fashion design!

Fashion design -työpajassa suunnitellaan ja tuunataan käsilaukku ja esitellään se catwalkilla. Kukin osallistuja saa laukun mukanaan kotiin!

Hinta 200€ sekä 7€ materiaalimaksua/osallistuja. Varaukset osoitteeseen info@arkki.net.

__________________________________________________________________________ 

Tiedote 16.5.2016

Kiitos kaikille Arkin kevätjuhlassa eilen vierailleille! Meillä oli erittäin hauska päivä, toivottavasti teilläkin oli!

Kevätnäyttelytöiden ja muiden oppilastöiden nouto

Mikäli et päässyt eilen paikan päälle Arkin kevätjuhlaan, voit noutaa kevätnäyttelyssä olleet Konttitalo-työt kotiin Arkin tiloista Kaapelitehtaalta huomenna tiistaina klo 17–20 tai ensi viikon tiistaina 24.5. klo 17–20. Myös Vantaan ja Espoon ryhmien kevätnäyttelytyöt löytyvät Kaapelitehtaalta.

Myös muita Kaapelin ryhmien töitä voi noutaa kotiin samoina ajankohtina.

Tämän pidempään töitä ei valitettavasti voida säilyttää sillä aloitamme kevään suursiivouksen ennen kesäleirien alkua.

Uudet kesäleirit elokuun ensimmäiselle viikolle!

Järjestämme uutuutena kesäleirejä myös elokuun ensimmäisellä viikolla!

Tulossa on animaatioleiri sekä kaksi pienoismallileiriä, toinen suomeksi ja toinen englanniksi (HUOM! Ikäraja englanninkielisellä leirillä 8v).

  • F1 Pienoismallileiri ma-pe 1.-5.8. klo 9-16
  • F2 Model Building Camp Mon-Fri 1.-5.8. at 9a.m.- 4p.m.
  • F3 Animaatioleiri ma-pe 1-5.8. klo 9-16

Ilmoittaudu leireille jo nyt osoitteessa: http://www.arkki.net/ilmoittaudu

Syyslukukausi 2016

Syksyn 2016 opetus alkaa viikolla 35:

Helsingissä maanantaina 29.8.2016

Espoossa ja Vantaalla tiistaina 30.8.2016

__________________________________________________________________________ 

Tiedote 12.5.2016

Syksyn oppilaspaikan peruuttaminen

Huomaattehan, että syksyn oppilaspaikan voi perua kuluitta vielä tämän viikon sunnuntaihin 15.5.2016 asti. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme ja veloitamme aina vähintään 20 euroa toimistokuluja. Peruutusehdot ovat luettavissa nettisivuillamme. http://www.arkki.net/ilmoittaudu/

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa.

Arkkitehtuuri- ja rakentelutapahtuma lapsille Merikaapelihallissa su 15.5. klo 12–16

Arkki järjestää tulevana sunnuntaina Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa klo 12–16 lukuvuoden päätösjuhlan, joka on samalla kaikille avoin ja maksuton rakentelutapahtuma.

Tarjolla on työpajoja eri mittakaavoissa monenlaisilla materiaaleilla; mm. Legorakentamista, keveitä jättikorttipalikoita, sekä muita puu- ja pahvirakentamispajoja kaikenikäisille lapsille. Työpajoissa voi oppia hauskalla tavalla arkkitehtuurin alkeita rakentamalla yhdessä rakennuksia tai kokonaisia kaupunkeja.

Liity mukaan tapahtumaan facebookissa!

Syyslukukausi 2016

Syksyn 2016 opetus alkaa viikolla 35:

Helsingissä maanantaina 29.8.2016

Espoossa ja Vantaalla tiistaina 30.8.2016

Oppilaspaikan uusiminen ja syksyn ryhmät

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan jälleen automaattisesti syyslukukaudelle 2016.
Alamme ensi viikolla rakentaa tulevan syksyn lukujärjestystä ja sen jälkeen uudelleenilmoittaa oppilaita syksyn 2016 kursseille. Ryhmien kokoontumisajat pyritään mahdollisuuksien mukaan pitämään samoina, mutta ikäryhmää vaihtaville oppilaille ja yhdistettävien ryhmien opiskelijoille ehdotetaan uutta ryhmää.

Uudelleenilmoittautumiset aloitetaan Espoon ryhmistä ja tulevien viikkojen aikana käydään läpi kaikki ryhmät. Kaikille oppilaille tullaan lähettämään sähköpostitse vahvistus oppilaspaikasta ja lasku syyslukukaudesta postitse. Muistattehan perua paikan, jos lapsenne ei enää jatka Arkissa.

Vielä mahtuu mukaan Arkin kesäleireille!

Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme on ollut tänäkin vuonna erittäin vilkasta. Tällä hetkellä vapaita paikkoja on seuraavilla leireillä:

Taideleirit Kaapelitehtaalla:

– E2 Design-/muotoiluleiri ma-pe 27.6.-1.7. klo 9-16                           (1 paikka)

– E4 Animaatioleiri ½pv ma-pe 27.6.-1.7. klo 13-16:30                       (2 paikkaa)

Majaleirit Espoon Ruukinrannassa:

– A4 Maja-perheleiri la-su 11.-12.6. klo 10-16                                    (2 paikkaa)

– A6 Maja-perheleiri la-su 18.-19.6. klo 10-16                                    (1 paikka)

– A7 Hut building family course Sat-Sun 18.-19.6. at 10a.m.- 4p.m.   (4 paikkaa)

Varmista paikka kesän hauskoilla leireillä ja ilmoittaudu mukaan Arkin nettisivuilla! http://www.arkki.net/ilmoittaudu

__________________________________________________________________________

Tiedote 19.4.2016

Syksyn oppilaspaikan peruuttaminen

Muistattehan, että Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja jatkuvat automaattisesti seuraavalle lukukaudelle, ellei niitä erikseen peruta. Syksyn oppilaspaikan voi perua kuluitta 15.5.2016 mennessä. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme ja veloitamme aina vähintään 20 euroa toimistokuluja. Peruutusehdot ovat luettavissa nettisivuillamme. http://www.arkki.net/ilmoittaudu/

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Peruutusta ei myöskään voi tehdä suoraan opettajalle. Huom! Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Kevään viimeiset opetuskerrat

Olette saaneet tiedon oman ryhmänne viimeisestä opetuskerrasta ja retkiaikataulusta omalta opettajaltanne. Kaikkien ryhmien yhteinen viimeinen kevätjuhlakerta järjestetään Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa sunnuntaina 15.5. klo 12–16, jolloin myös vanhemmat ja muut perheenjäsenet ovat tervetulleita mukaan. Tapahtuma on myös avoin yleisölle ja sinne on vapaa pääsy. Alempaa löydät lisäinfoa tapahtumasta.

Huomaattehan, että ryhmänne muut normaalit opetuskerrat ovat saattaneet jo päättyä ennen kevätjuhlaa. Jos olet epävarma lapsesi ryhmän aikataulusta, voit tiedustella sitä ryhmäsi opettajalta tai toimistolta.

Syyslukukausi 2016

Syksyn 2016 opetus alkaa viikolla 35:

Helsingissä maanantaina 29.8.2016

Espoossa ja Vantaalla tiistaina 30.8.2016

Arkkitehtuuri- ja rakentelutapahtuma lapsille Merikaapelihallissa su 15.5. klo 12–16

Arkki järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman megatapahtuman, jossa pääsee rakentamaan tiloja, taloja ja kaupunkeja.

Tarjolla on työpajoja eri mittakaavoissa monenlaisilla materiaaleilla; mm. Legorakentamista, keveitä jättikorttipalikoita, sekä muita puu- ja pahvirakentamispajoja kaikenikäisille lapsille. Työpajoissa voi oppia hauskalla tavalla arkkitehtuurin alkeita rakentamalla yhdessä rakennuksia tai kokonaisia kaupunkeja.

Tapahtuma on Arkin lukuvuoden päätösjuhla, jossa on esillä koulun 600 oppilaan töitä.

Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa sunnuntaina 15.5. klo 12–16

Liity mukaan tapahtumaan facebookissa!

Vielä mahtuu mukaan Arkin kesäleireille!

Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme on ollut tänäkin vuonna erittäin vilkasta. Tällä hetkellä vapaita paikkoja on seuraavilla leireillä:

Taideleirit Kaapelitehtaalla

– D4 Animaatioleiri ½pv, 4 pv ma-to 20.-23.6. klo 13-16:30                         (2 paikkaa)

– E2 Design-/muotoiluleiri ma-pe 27.6.-1.7. klo 9-16                                   (4 paikkaa)

– E3 Unelmien talo -tietokoneleiri ½pv ma-pe 27.6.-1.7. klo 9-12:30           (3 paikkaa)

– E4 Animaatioleiri ½pv ma-pe 27.6.-1.7. klo 13-16:30                               (2 paikkaa)

Majaleirit Espoon Ruukinrannassa:

– A4 Maja-perheleiri la-su 11.-12.6. klo 10-16                                            (3 paikkaa)

– A6 Maja-perheleiri la-su 18.-19.6. klo 10-16                                            (2 paikkaa)

– A7 Hut building family course Sat-Sun 18.-19.6. at 10a.m.- 4p.m.           (4 paikkaa)

Varmista paikka kesän hauskoilla leireillä ja ilmoittaudu mukaan Arkin nettisivuilla!

__________________________________________________________________________

Tiedote 22.3.2016

Pääsiäisloma 25.–28.3.

Kaikki Arkin ryhmät ovat lomalla pääsiäispyhien ajan perjantaista maanantaihin 25.–28.3.2016

Espoon ja Vantaan opetuspisteissä tunnit on peruttu myös torstaina 24.3.2016.

Opetus jatkuu normaalisti taas tiistaina 29.3.2016 ellei ryhmänne opettaja ole toisin ilmoittanut.

Arkkitehtuuri- ja rakentelutapahtuma lapsille Merikaapelihallissa su 15.5. klo 12–16

Arkki järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman megatapahtuman, jossa pääsee rakentamaan tiloja, taloja ja kaupunkeja.

Tarjolla on työpajoja eri mittakaavoissa monenlaisilla materiaaleilla; mm. Legorakentamista, keveitä jättikorttipalikoita, sekä muita puu- ja pahvirakentamispajoja kaikenikäisille lapsille. Työpajoissa voi oppia hauskalla tavalla arkkitehtuurin alkeita rakentamalla yhdessä rakennuksia tai kokonaisia kaupunkeja.

Tapahtuma on Arkin lukuvuoden päätösjuhla, jossa on esillä koulun 600 oppilaan töitä. Samalla se on kaikkien Arkin opetusryhmien kevätlukukauden viimeinen tapaamiskerta kevätjuhlan merkeissä.

Liity mukaan tapahtumaan facebookissa!

__________________________________________________________________________

Tiedote 17.2.2016

Hiihtoloma viikolla 8

Kaikki Arkin ryhmät ovat hiihtolomalla koko ensi viikon eli 22.–28.2.2016. Normaaleja opetustunteja ei siis ensi viikolla pidetä.

Kevään aikataulu

Kevään 2016 ryhmäkohtaiset aikataulut olette saaneet oman ryhmänne opettajalta. Tarkistakaa huolellisesti perusopetukseen kuuluvat retkikerrat, jotka saattavat poiketa normaalista opetusaikataulusta!

Lukukausimaksu

Olettehan huolehtineet, että lapsenne lukukausimaksu on maksettu.

Mikäli haluatte siirtää eräpäivää tai teillä on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, olkaa yhteydessä Arkin toimistoon (info@arkki.net).

Vielä mahtuu mukaan Arkin kesäleireille!

Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme on ollut taas tänä vuonna vilkasta. Tällä hetkellä tilaa on vielä seuraavilla leireillä:

Majaleirit Espoon Ruukinrannassa

– A4 Maja-perheleiri la-su 11.-12.6. klo 10-16

– A6 Maja-perheleiri la-su 18.-19.6. klo 10-16

– A7 Hut building family course Sat-Sun 18.-19.6. at 10a.m.- 4p.m.

– A12 Majaleiri/Kojbyggning 27.6.-1.7. klo 9-16 Kaksikielinen (suomi/ruotsi)

Taideleirit Kaapelitehtaalla

– C4 Unelmien talo -tietokoneleiri ½pv ma-pe 13.-17.6. klo 13-17

– D1 Pienoismallileiri 4 pv ma-to 20.-23.6. klo 9-16

– D2 Miniatyrmodellbyggning/Pienoismallileiri 4 dagar 20.-23.6. kl. 9-16 Tvåspråkig (svenska/finska)

– D3 Unelmien talo -tietokoneleiri ½pv, 4 pv ma-to 20.-23.6. klo 9-12:30

– D4 Animaatioleiri ½pv, 4 pv ma-to 20.-23.6. klo 13-16:30

– E1 Pienoismallileiri ma-pe 27.6.-1.7. klo 9-16

– E2 Muotoiluleiri ma-pe 27.6.-1.7. klo 9-16

– E3 Unelmien talo -tietokoneleiri ½pv ma-pe 27.6.-1.7. klo 9-12:30

– E4 Animaatioleiri ½pv ma-pe 27.6.-1.7. klo 13-16:30

Pienoismallileirit Vantaalla Tikkurilan kirjastossa

– V1 Pienoismallileiri ma-pe 6.-10.6. klo 9-16

– V2 Pienoismallileiri ma-pe 13.-17.6. klo 9-16

Varmista paikka kesän hauskoilla leireillä ja ilmoittaudu mukaan Arkin nettisivuilla!

Tehdaskaupunki-näyttely Oma lääkärisi -terveysasemalla 21.1.–31.3.2016

Espoon keskuksen Oma lääkärisi -terveysaseman näyttelyssä on esillä Espoon opetuspisteen oppilaiden rakentamia pienoismalleja, reliefejä, maalauksia ja valokuvia erilaisista mielikuvitustehtaista.

Mielikuvituksellisissa tulevaisuuden tehdasrakennuksissa tuotetaan erilaisten tavaroiden ja tuotteiden lisäksi muun muassa energiaa ja uutta maailmaa suojelevaa ja ilmaston pelastavaa teknologiaa.

__________________________________________________________________________

Tiedote 22.1.2016

Kevätlukukausi 2016 alkaa ensi viikolla

Kevään opetus alkaa ensi viikolla eli maanantaina 25.1.2016.

Espoon ja Vantaan ryhmät aloittavat tiistaina 26.1.

Kevään aikataulu

Kevään 2016 ryhmäkohtaiset aikataulut saatte oman ryhmänne opettajalta. Muistutuksena vielä: tarkistakaa huolellisesti varsinkin perusopetukseen kuuluvat retkikerrat, jotka saattavat poiketa normaalista opetusaikataulusta!

Hiihtoloma viikolla 8

Kaikki Arkin ryhmät ovat hiihtolomalla viikon 8 eli 22.–28.2.2016. Normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu eräpäivään mennessä.

Mikäli haluat siirtää eräpäivää tai sinulla on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon (info@arkki.net / 050-525 8668). Puhelinaikamme on arkisin klo 12–16.

Vielä mahtuu mukaan Arkin kesäleireille!

Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme käy kuumana, mutta vielä löytyy tilaa useimmilta leireiltä. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: http://www.arkki.net/ilmoittaudu

LEGO® -työpaja Solvallassa lauantaina 13.2. klo 11–14

Lumikaupunki Legoista – Satujen talvinen kaupunki valkoisen lumen peitossa

Tule mukaan rakentamaan vitivalkoista, tarunhohtoista lumikaupunkia Legopalikoista!

Kukin osallistuja voi rakentaa oman linnansa tai asumuksensa.

Työpaja toimii nonstop-periaatteella ja soveltuu kaikenikäisille.

Solvallan urheiluopisto ja Suomen luontokeskus Haltia

Nuuksiontie 82 & 84, Espoo

Tehdaskaupunki-näyttely Oma lääkärisi -terveysasemalla 21.1.–31.3.2016

Espoon keskuksen Oma lääkärisi -terveysaseman näyttelyssä on esillä Espoon opetuspisteen oppilaiden rakentamia pienoismalleja, reliefejä, maalauksia ja valokuvia erilaisista mielikuvitustehtaista.

Mielikuvituksellisissa tulevaisuuden tehdasrakennuksissa tuotetaan erilaisten tavaroiden ja tuotteiden lisäksi muun muassa energiaa ja uutta maailmaa suojelevaa ja ilmaston pelastavaa teknologiaa.

__________________________________________________________________________

Tiedote 14.12.2015

Kevään oppilaspaikan peruuttaminen

Oppilaspaikan voi perua kuluitta vielä huomenna 15.12.2015. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme. http://www.arkki.net/ilmoittaudu/

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Huom! Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Kevätlukukausi 2016

Kevään 2016 opetus alkaa viikolla 4:

Helsingissä maanantaina 25.1.2016

Espoossa ja Vantaalla tiistaina 26.1.2016.

Hiihtolomaa vietetään taas viikolla 8.

Kesäleiri-ilmoittautuminen alkaa!

Ilmoittautuminen Arkin suosituille kesäleireille alkaa! Leirit julkaistaan ja ilmoittautumislomake avataan huomenna tiistaina 15.12. klo 10. Varmista paikkasi kesän hauskoilla leireillä täyttämällä ilmoittautumislomake osoitteessa www.arkki.net/ilmoittaudu/.

Leiriaikataulu on jo nyt tarkasteltavissa Arkin nettisivuilla Leirit-osiossa.

Arkin toimiston joululoma

Arkin toimisto on joululomalla 23.12.2015–6.1.2016. Puhelimeen ja sähköposteihin vastataan taas torstaina 7.1.2016.

Arkki toivottaa rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2016!

__________________________________________________________________________

Tiedote 17.11.2015

Alamme tällä viikolla uudelleenilmoittaa oppilaita kevään 2016 kursseille. Ryhmien kokoontumisajat pysyvät samoina. Saatte oppilaspaikasta automaattisen vahvistuksen sähköpostitse. Kevään lukukausimaksuista postitetaan laskut tammikuun alussa. Muistakaa päivittää muuttuneet osoitetietonne toimistolle.

Uudelleenilmoittautumiset aloitetaan Espoon ja Vantaan ryhmistä ja tulevien viikkojen aikana käydään läpi kaikki ryhmät. Mikäli haluatte säilyttää oppilaspaikan, mutta ette ole 14.12. mennessä saaneet vahvistusta uudesta ryhmästä, olkaa ystävällisesti yhteydessä toimistoon.

Oppilaspaikan peruuttaminen

Muistattehan, että Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja jatkuvat automaattisesti seuraavalle lukukaudelle, ellei niitä erikseen peruta. Oppilaspaikan voi perua kuluitta 15.12.2015 mennessä. Tämän jälkeen tehtyihin peruutuksiin sovellamme normaaleja peruutusehtojamme ja veloitamme aina vähintään 20 euroa toimistokuluja. Peruutusehdot ovat luettavissa nettisivuillamme.

Peruutus tulee aina tehdä kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info@arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Peruutusta ei myöskään voi tehdä suoraan opettajalle.

Huom! Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Syksyn viimeiset opetuskerrat

Saatte tiedon oman ryhmänne viimeisestä opetuskerrasta ja aikataulusta omalta opettajaltanne. Viimeisellä kerralla vanhemmat ovat tervetulleita mukaan ryhmän yhteiseen joulujuhlaan. Jos olet epävarma lapsesi ryhmän aikataulusta, voit tiedustella sitä myös toimistolta.

Kevätlukukausi 2016

Kevään 2016 opetus alkaa viikolla 4:

Helsingissä maanantaina 25.1.2016

Espoossa ja Vantaalla tiistaina 26.1.2016

Järjestä lasten syntymäpäiväjuhlat Arkissa!

Arkissa voi myös järjestää tilauksesta lasten syntymäpäivätyöpajoja! Työpajoissa opitaan hauskalla tavalla arkkitehtuurin alkeita kun arkkitehtiohjaajan johdolla rakennetaan yhdessä kaupunkeja maistuvista materiaaleista. Syntymäpäivätyöpajojen vaihtoehtoina ovat Karkkitehtuuri-, Syötävä kaupunki- ja LEGO® palapelikaupunki -työpajat. Tutustu vaihtoehtoihin tarkemmin Arkin nettisivuilla!

Arkin oppilastöitä esillä Designmuseon Lapsen vuosisata -näyttelyssä

Designmuseon näyttely kokoaa pohjoismaista lapsille suunnattua muotoilua 1900-luvun alusta tähän päivään. Näyttelyn tavoitteena on kertoa siitä, mikä yhteys erityisesti lapsille suunnitelluilla tuotteilla ja ympäristöillä on ollut yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Arkin osalta esillä on kahden opetusryhmän legorakennelmia ja tähystystorneja, joista kaksi myös 1:1 mittakaavassa! Näyttely on avoinna 13.3.2016 saakka. Alle 16-vuotiaat lapset pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi.

__________________________________________________________________________

Tiedote 9.10.2015

Syysloma ensi viikolla!

Kaikki Arkin ryhmät ovat syyslomalla 12.–18.10.2015. Normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu.

Mikäli haluat siirtää laskun eräpäivää tai sinulla on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon. Puhelinaikamme on arkisin klo 12–16.

Syksyn retket ja joulujuhla

Saatte tiedon oman ryhmänne retken ajankohdasta ja joulujuhlasta omalta opettajaltanne. Retket eivät kuulu varhaisiän opetuksen opetussuunnitelmaan.

Arkin oppilastöitä esillä Designmuseon Lapsen vuosisata -näyttelyssä

Designmuseon syksyn suurnäyttely kokoaa pohjoismaista lapsille suunnattua muotoilua 1900-luvun alusta tähän päivään. Näyttelyn tavoitteena on kertoa siitä, mikä yhteys erityisesti lapsille suunnitelluilla tuotteilla ja ympäristöillä on ollut yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Arkin osalta esillä on kahden opetusryhmän legorakennelmia ja tähystystorneja, joista kaksi myös 1:1 mittakaavassa!

Näyttely on avoinna 13.3.2016 saakka. Alle 16-vuotiaat lapset pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi.

Arkki mukana Pii Poon legotapahtumassa Vantaan Energia Areenalla 25.10.

Tarjolla kaksi päivää LEGO-aiheista nähtävää ja koettavaa. Tapahtuma on avoinna yleisölle lauantaina 24.10. klo 12–18 ja sunnuntaina 25.10. klo 10–18. Arkki on mukana vain sunnuntain ohjelmassa.

Tapahtumaan on pääsymaksu.

Lisätietoja facebook-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/855373357845475/

Muistathan, että parhaiten pysyt kärryillä Arkin ajankohtaisista tapahtumista ja työpajoista, kun seuraat meitä facebookissa!

__________________________________________________________________________

Tiedote 28.8.2015

Syksyn aikataulu

Opetus alkaa viikolla 36 eli ensi viikolla. Ensimmäiset tunnit Kaapelitehtaalla pidetään maanantaina 31.8.2015 ja Espoon ja Vantaan toimipisteissä tiistaina 1.9.2015.

Syksyn 2015 ryhmäkohtaiset aikataulut saatte oman ryhmänne opettajalta. Tarkistattehan huolellisesti varsinkin perusopetukseen kuuluvat retkikerrat, jotka saattavat poiketa normaalista opetusaikataulusta!

Syysloma viikolla 42

Kaikki Arkin ryhmät ovat syyslomalla 12.–18.10.2015. Normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

Vanhempainopas

Varsinkin uusien oppilaiden vanhempien on hyvä tutustua Arkin vanhempainoppaaseen!

Opas on ladattavissa osoitteesta: http://www.arkki.net/vanhemmille/vanhempainopas/

Vantaan opetuspiste

Huomioittehan, että Vantaan opetuspiste on muuttanut Vernissalta Tikkurilan kirjastolle. Kirjaston osoite on Lummetie 4. Löydätte meidät kirjaston takaa, Kirjasolan puolelta, Metropolian sisäänkäyntiä vastapäätä.

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu.

Mikäli haluat siirtää laskun eräpäivää tai sinulla on muita laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon. Puhelinaikamme on arkisin klo 12–16.

Avoimia työpajoja syksyllä 2015

Arkki on syksyllä mukana järjestämässä ja ohjaamassa useita maksuttomia työpajoja pääkaupunkiseudulla.

Majapaja Taidetalo Pikku-Aurorassa lauantaina 5.9. klo 11–14

Rakenna itse oikea maja! Työpajassa rakennetaan oikeita majoja pajusta. Majanrakennus tapahtuu ulkona Pikku-Auroran pihapiirissä, joten asusteet sään mukaan. Soveltuu parhaiten yli 5-vuotiaille.

Taidetalo Pikku-Aurora

Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo

Majapaja Open House Helsinki -tapahtumassa lauantaina 12.9. klo 10–16

Tule rakentamaan modernia majakylää kaikille avoimeen maksuttomaan työpajaan Suvilahteen! Rakennustyömaalla voit tutustua erilaisiin materiaaleihin ja liitostekniikoihin hauskalla tavalla itse rakentamalla oman mielesi mukaisia majoja.

Pop Up talo -työpaja Pikku-Aurorassa lauantaina 12.9. klo 11–14

Työpajassa voi tehdä oman yksilöllisen ja värikkään Pop Up -talon taittelemalla ja leikkaamalla ohjeiden ja vinkkien avulla. Työpajassa hyödynnetään origami ja kirigami -tekniikoita. Soveltuu myös perheen pienimmille yhdessä vanhemman kanssa.

Taidetalo Pikku-Aurora

Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo

LEGO® -aikakonetyöpaja Kattilahallissa lauantaina ja sunnuntaina 12. –13.9. klo 10 –16

Rakennetaan maailman isoin AIKAKONE! Käytössä 400.000 valkoista Legopalikkaa!

Avoin nonstop-rakennustyöpaja lapsille ja nuorille. Työpaja kuuluu Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopun ohjelmaan.

Kaikki loputkin tapahtumat näät kootusti facebook-sivuiltamme!

__________________________________________________________________________

Tiedote 15.5.2015

Kevätlukukausi 2015 on päättynyt

Arkin väki haluaa kiittää teitä kaikkia kuluneesta lukuvuodesta!

Kevään 2015 opetus on päättynyt (lukuun ottamatta syventävien opintojen ryhmiä, joiden viimeiset tunnit pidetään tiistaina 26. ja keskiviikkona 27.5.) ja jatkuu syksyn osalta taas elo-syyskuun vaihteessa.

Oppilaspaikan peruuttaminen

Huomaattehan, että tänään on viimeinen mahdollisuus peruuttaa syksyn 2015 oppilaspaikka kuluitta. Perjantain 15.5. jälkeen tulleisiin peruutuksiin sovelletaan peruutusehtojamme, jotka ovat luettavissa nettisivuillamme osoitteessa: http://www.arkki.net/ilmoittaudu/. Otamme peruutuksia vastaan ainoastaan kirjallisesti (osoitteeseen info@arkki.net). Huom! Maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Oppilaspaikan uusiminen

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan jälleen automaattisesti syyslukukaudelle 2015.
Alamme ensi viikolla (vk 21) uudelleenilmoittaa oppilaita syksyn 2015 kursseille. Ryhmien kokoontumisajat pyritään pitämään samoina, mutta niille oppilaille, jotka täyttävät 7 tai 10 vuotta, ehdotetaan uuden ikäryhmän mukaista ryhmää.

Uudelleenilmoittautumiset aloitetaan Espoon ryhmistä ja tulevien viikkojen aikana käydään läpi kaikki ryhmät. Kaikille oppilaille tullaan lähettämään sähköpostitse vahvistus oppilaspaikasta ja lasku postitse. Muistattehan perua paikan, jos lapsenne ei enää jatka Arkissa.

Vantaan opetuspiste siirtyy

Arkin toiminta Lasten ja nuorten kulttuuri- ja monitoimitalo Vernissalla päättyy tähän kevääseen. Syksyllä jatkamme uusissa hienoissa tiloissa Tikkurilan kirjastolla, osoitteessa Lummetie 4.

Muutto ei vaikuta opetusaikatauluihin. Informoimme asiasta tarkemmin vielä lähempänä syksyä.

Kesäleireillä vapaana vielä muutamia paikkoja!

A2 Maja-perheleiri la-su 6.-7.6. klo 10-16
– 2 paikkaa

A5 Maja-perheleiri la-su 13.-14.6. klo 10-16
-3 paikkaa

A10 Majaleiri ma-pe 22.-26.6. klo 9-16
– 1 paikka

A11 Maja-jatkoleiri ma-pe 22.-26.6. klo 9-16
– 1 paikka

D2 Pienoismallileiri / Miniatyrmodellbyggning mån-tors 15.-18.6. kl. 9-16
– 6 paikkaa

Kevätnäyttely 2015

Arkin Vihreä rakentaminen -kevätnäyttely oli jälleen menestys! Työpajoissa riitti innokkaita osallistujia ja kävijöitä viikonlopun aikana oli yhteensä noin 2 000.

Näyttelelyssä esillä olleet Kukkulakaupunki-teokset ovat nyt ihasteltavissa Arkin facebook-sivuilla! Klikkaa tästä ja etsi oman pikku taiteilijasi tuotos muiden joukosta. Kuvat on nimetty opetusryhmien mukaan.

Syyslukukausi 2015

Arkki toivottaa kaikille rentouttavaa ja aurinkoista kesää!

Opetus alkaa lomien jälkeen taas syyskuun ensimmäisellä viikolla (viikko 36). Nähdään taas silloin!

__________________________________________________________________________

Tiedote 1.4.2015

Pääsiäisloma 3.–6.4.

Kaikki Arkin ryhmät ovat lomalla pääsiäispyhien ajan 3.–6.4.

Arkin kevätnäyttely 25.–26.4.

”Vihreä rakentaminen” – lasten toteuttama fantasianäyttely Kaapelitehtaan Pannuhallissa 25.–26.4. klo 10–17.

Näyttelyssä on esillä mm. Arkin kaikkien 550 oppilaan mittava yhteisteos, jonka teemana on kevyt ja kestävä rakentaminen. Lasten ja nuorten toteuttama Kukkulakaupunki-projekti pohtii arkkitehtuurin ja luonnon suhdetta teemalla ”Kosketa maata kevyesti”.

Lisäksi viikonlopun aikana järjestetään avoimet ja maksuttomat rakentelutyöpajat kaikenikäisille lauantaina ja sunnuntaina klo 10–17.

Liity tapahtumaan facebookissa!

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu. Mikäli sinulla on laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon.

Oppilaspaikan peruuttaminen

Tässä vaiheessa kevättä haluamme muistuttaa, että Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja jatkuvat automaattisesti seuraavalle lukukaudelle. Syksyn oppilaspaikan voi perua kuluitta 15.5.2015 mennessä. Peruutuksesta tulee ilmoittaa kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info(at)arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa.

Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme aina toimistokuluja 20 euroa. Huom! Maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Pilvilinnat ja laskuvarjokeijut -näyttely

Näyttelyssä on esillä Arkkitehtuurikoulu Arkin Espoon opetuspisteen oppilasryhmien rakentamia mielikuvituksellisia pilvilinnoja ja laskuvarjoilla leijailevia keijuja. Näyttely esillä Espoon Oma lääkärisi -terveysasemalla vielä 15.4. asti.

__________________________________________________________________________

Tiedote 2.2.2015

Kevään aikataulu

Kevään 2015 ryhmäkohtaiset aikataulut saatte oman ryhmänne opettajalta. Muistutuksena vielä: tarkistakaa huolellisesti varsinkin perusopetukseen kuuluvat retkikerrat, jotka saattavat poiketa normaalista opetusaikataulusta! Retkiä merkitään myös Arkin kalenteriin, jonka näette osoitteessa www.arkki.net/vanhemmille/kalenteri.

Oman ryhmän opettajan naamataulun voi palautella mieleen täältä: www.arkki.net/yhteystiedot/henkilokunta. Uusien opettajien kuvien päivittäminen sivuille on parhaillaan työn alla.

Hiihtoloma viikolla 8

Kaikki Arkin ryhmät ovat hiihtolomalla viikon 8 – normaaleja opetustunteja ei tällöin pidetä.

Lukukausimaksu

Olethan huolehtinut, että lapsesi lukukausimaksu on maksettu. Mikäli sinulla on laskutukseen liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä Arkin toimistoon. Puhelinaikamme on arkisin klo 12–16.

Avoimia työpajoja helmikuussa

Arkki on taas mukana järjestämässä ja ohjaamassa maksuttomia työpajoja pääkaupunkiseudulla.

Karkkitehtuuri-työpaja Pikku-Aurorassa lauantaina 7.2. klo 11–14
Karkkitehtuuri-työpajassa tutustutaan arkkitehtuuriin, geometriaan ja rakenteisiin hauskalla tavalla itse rakentamalla. Mielikuvitukselliset rakennelmat toteutetaan karkeista ja tikuista. Valmiit teokset saa mukaan kotiin. Työpaja toimii nonstop-periaatteella. Tule mukaan rakentamaan!

Taidetalo Pikku-Aurora
Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo

LEGO® -työpaja Hanasaaressa lauantaina 28.2. klo 11–15
Lumikaupunki Legoista – Satujen talvinen kaupunki valkoisen lumen peitossa

Tule mukaan rakentamaan vitivalkoista, tarunhohtoista lumikaupunkia Legopalikoista! Vaikka maa ei olisikaan lumen peitossa, rakennamme sadunomaista maisemaa 40.000 valkoisesta legosta. Kukin osallistuja voi rakentaa oman linnansa tai asumuksensa.
Työpaja toimii nonstop-periaatteella ja soveltuu kaikenikäisille.

Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo

Pilvilinnat ja laskuvarjokeijut -näyttely

15 tammikuuta – 15 huhtikuuta 2015
Oma lääkärisi -terveysasemalla Espoossa

Näyttelyssä on esillä Arkkitehtuurikoulu Arkin Espoon opetuspisteen oppilasryhmien rakentamia mielikuvituksellisia pilvilinnoja ja laskuvarjoilla leijailevia keijuja.

Vielä mahtuu mukaan Arkin kesäleireille!

Ilmoittautuminen suosituille kesäleireillemme on nyt käynnissä. Ilmoittautumislomakkeen voit täyttää osoitteessa www.arkki.net/ilmoittaudu.

__________________________________________________________________________

Tiedote 19.12.2014 

Arkin opiskelijat ja joulupukin virka-asunto

Millainen olisi joulupukin virka-asunto? Arkin oppilaat ovat syksyn aikana tehneet omat ehdotuksensa ja pienimmät kirjoittivat myös kirjeet joulupukille. Pääset kuuntelemaan radio-ohjelman ja tutustumaan kuviin seuraavaa linkkiä klikkaamalla: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/19/suunnittele-joulupukille-virka-asunto-guggenheim-helsinki.

Kevätlukukausi 2015

Opetus alkaa viikolla 4.
Arkin toimisto on joululomalla 22.12.2014–6.1.2015

Arkki toivottaa hyvää joulua!

______________________________________________________________________

Tiedote 15.12.2014

Kevätlukukausi 2015

Kevään 2015 opetus alkaa viikolla 4 – Helsingissä maanantaina 19.1.2015 ja Espoossa sekä Vantaalla tiistaina 20.1.2015.

Oppilaspaikan keväälle voi perua kuluitta vielä tänään 15.12.2014. Peruutusilmoitukset osoitteeseen info(at)arkki.net. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme toimistokuluja 20 euroa.

HUOM! 30 vrk ennen kurssin alkua tai myöhemmin tehdyistä peruutuksista perimme 50 % lukukausimaksusta ja 7 vrk ennen kurssin alkua tai myöhemmin tehdyistä veloitamme täyden lukukausimaksun.

Kevään 2015 laskut lähetetään postitse tammikuun alussa.

Ovathan yhteystietosi ajan tasalla?

Olkaa ystävällisiä ja ilmoittakaa muuttuneet yhteystietonne (puhelinnumero, sähköposti ja postiosoite) Arkin toimistolle osoitteeseen info(at)arkki.net.

On tärkeää, että yhteystietonne ovat oppilasrekisterissämme ajan tasalla, niin laskutuksen ja hätätilanteiden, kuin esimerkiksi yleisten opetukseen liittyvien aikataulumuutostenkin vuoksi.

Leiri-ilmoittautuminen alkaa!

Ilmoittautuminen Arkin suosituille kesäleireille alkaa! Leirit julkaistaan ja ilmoittautumislomake avataan keskiviikkona 17.12. Varmista paikkasi kesän hauskoilla leireillä täyttämällä ilmoittautumislomake osoitteessa www.arkki.net/ilmoittaudu/. Leiriaikataulu on jo nyt tarkasteltavissa Arkin nettisivuilla Leirit-osiossa. http://www.arkki.net/leirit/

Arkin toimisto joululomalla 22.12.2014–6.1.2015
Arkki facebookissa

Tykkää Arkista facebookissa ja saat tietoa ilmaisista työpajoista ja muista tapahtumista! Arkin facebook-sivuille pääset seuraavasta linkistä: www.facebook.com/Arkki.School.of.Architecture.

__________________________________________________________________________

Tiedote 27.11.2014

Avoimet työpajat Helsingissä ja Espoossa

Arkki on näin joulun alla mukana järjestämässä kaikille avoimia pipari- ja LEGO® työpajoja Helsingissä ja Espoossa.

Piparikaupunki-työpajat Arkkitehtuurimuseossa lauantaina 29.11. ja 13.12.

Tule mukaan koristelemaan pipareita Arkin opettajien johdolla ja ihastelemaan Piparikaupunki-näyttelyn antia!

Työpajojen kesto: klo 12–16.

Osoite: Kasarmikatu 24, 00130 Helsinki.

LEGO® kaupunki -työpaja Koulumestarin koululla keskiviikkona 3.12.2014.

Tule mukaan rakentamaan suurta yhteistä legokaupunkia koulun ruokasaliin!

Työpajan kesto: klo 16–19.

Osoite: Muuralanpiha 1, 0277Espoo.

Ilmoittaudu osallistujaksi työpajoihin Facebook-tapahtumissa!

Piparikaupunki

LEGO® kaupunki

Syksyn viimeiset opetuskerrat

Kunkin ryhmän opettaja ilmoittaa syyslukukauden viimeisen opetuskerran. Viimeisellä kerralla vanhemmat ovat tervetulleita mukaan ryhmän yhteiseen joulujuhlaan. Jos olet epävarma lapsesi ryhmän aikataulusta, voit tiedustella sitä myös toimistolta.

Oppilaspaikan peruuttaminen

Muistutamme, että kevätlukukauden 2015 oppilaspaikan voi peruuttaa kuluitta vielä 15.12.2014 asti. Peruutukset osoitteeseen info@arkki.net.

__________________________________________________________________________

Tiedote 7.11.2014

Oppilaspaikan uusiminen

Alamme tänään 7.11.2014 uudelleenilmoittaa oppilaita kevään 2015 kursseille. Ryhmien kokoontumisajat pysyvät samoina. Saatte oppilaspaikasta automaattisen vahvistuksen sähköpostitse. Kevään lukukausimaksuista postitetaan laskut tammikuun alussa.

Uudelleenilmoittautumiset aloitetaan Espoon ryhmistä ja tulevien viikkojen aikana käydään läpi kaikki ryhmät. Mikäli haluatte säilyttää oppilaspaikan ja ette ole 15.12. mennessä saaneet vahvistusta, olkaa yhteydessä toimistoon.

Oppilaspaikan peruuttaminen

Muistutamme, että Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä, kunnes ilmoitatte toisin. Oppilaspaikan voi perua kuluitta 15.12.2014 mennessä. Peruutuksesta tulee ilmoittaa kirjallisesti Arkin toimistoon, osoitteeseen info(at)arkki.net. Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa.

Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme aina toimistokuluja 20 euroa.

Huom! Maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Syksyn viimeiset opetuskerrat

Kunkin ryhmän opettaja ilmoittaa syyslukukauden viimeisen opetuskerran. Viimeisellä kerralla vanhemmat ovat tervetulleita mukaan ryhmän yhteiseen joulujuhlaan.

Kevätlukukausi 2015

Kevään 2015 opetus alkaa viikolla 4 – Helsingissä maanantaina 19.1.2015 ja Espoossa sekä Vantaalla tiistaina 20.1.2015.

__________________________________________________________________________

Tiedote 9.10.2014

Syysloma viikolla 42

Kaikki ryhmät ovat syyslomalla viikolla 42, maanantaista 13.10. lauantaihin 18.10.

Mukavaa syyslomaa!

Ryhmien syksyn aikataulu

Ryhmien aikataulut vaihtelevat jonkin verran. Kunkin ryhmän opettaja ilmoittaa, milloin syyslukukausi hänen osaltaan päättyy.

Kaikissa 7-14-vuotiaiden ryhmissä tehdään syksyn aikana myös retki, josta opettaja tiedottaa.

TIEDOTUS TAPAHTUU SÄHKÖPOSTILLA, joten muistathan päivittää muuttuvat yhteystietosi Arkin toimistolle.

Lapsesi ryhmän opettaja

Näet, kuka opettaa lapsesi ryhmää, lukujärjestyksestä www.arkki.net/opetus/lukujarjestus

Opettajan lähettämistä sähköposteista saat hänen yhteystietonsa. Jos sinulla kuitenkaan ei ole opettajan yhteystietoja, kysy niitä Arkin toimistolta.

LEGO työpajat Espoossa

Työpajat Taidetalo Pikku-Aurorassa la 11.10. ja la 18.10. klo 11-14

Rakennetaan oma torni LEGO® -palikoilla! Avoimessa, nonstop perhetyöpajassa kaikki saavat rakentaa oman fantasiatorninsa yhteiseen kaupunkiin joka rakentuu päivän aikana.

Ikäsuositus yli 3 -vuotiaille, ei ennakkovarausta, maksuton.

Taidetalo Pikku-Aurora
Järvenperäntie 1-3, 02940 Espoo

LEGO työpaja Vantaalla

Arkin työpajassa Vantaan Energia-areenalla sunnuntaina 11.10. voit osallistua huikean korkean pilvenpiirtäjän rakentamiseen. Kuinka korkea rakennelma saadaan yhdessä aikaiseksi kahdeksassa tunnissa?

Legoarkkitehtuurityöpaja klo 10-18 non-stop periaatteella.

Huomaathan, että tapahtuma ei ole maksuton.

Pii Poon LEGO-rakennustapahtuma Vantaan Energia-areenalla 11.-12.10, sisäänpääsymaksu 5-10 €

Vantaan Energia -areena
Rajatorpantie 23, 01600 Vantaa

Oppilastöiden näyttely Laiturissa

Lapset suunnittelivat Vartiosaaren tulevaisuutta Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin, Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja nuorisoasiankeskuksen yhteistyössä järjestämällä arkkitehtuurileirillä 2.-6.6.2014 Vartiosaaressa.

Leirin tuotokset ovat esillä näyttelyssä Laituri-näyttelytilassa (Narinkka 2, 00100 Helsinki) 1.-23. lokakuuta. Laituri on auki ma-pe klo 10-19 ja la klo 10-16.

http://laituri.hel.fi/nayttelyt/24

__________________________________________________________________________

Tiedote 14.5.2014

Kevätnäyttelytöiden noutaminen

Näyttelytyöt voi noutaa maanantaina 2.6.2014 klo 9-12 Laiturilta, Narinkka 2.

Näyttely on auki koko toukokuun ja yksittäisiä töitä ei voida irrottaa ennen näyttelyn purkamista. Puramme näyttelyn maanantaina 2.6. jolloin työt irrotetaan ja ne on mahdollista luovuttaa.

Syyslukukausi 2014

Oppilaspaikkojen uusiminen syyslukukaudelle on alkanut. Muistattehan perua paikan, jos lapsenne ei enää jatka Arkissa.

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan jälleen automaattisesti syyslukukaudelle 2014. Kaikille oppilaille tullaan lähettämään sähköpostitse vahvistus oppilaspaikasta ja lasku postitse.

Niille oppilaille, jotka täyttävät 7 tai 10 vuotta ehdotetaan uuden ikäryhmän mukaista ryhmää.

Oppilaspaikan voi syyslukukauden osalta perua 30.5.2014 mennessä maksutta. Myöhemmin tulleisiin peruutuksiin sovelletaan peruutusehtoja, jotka ovat luettavissa Arkin sivuilla.
__________________________________________________________________________

Tiedote 24.4.2014

Kevätlukukausi 2014

Kevätlukukausi päättyy Vantaalla ja Espoossa tänään 24.4.2014. Helsingin ryhmien osalta opettajat ovat tiedottaneet viimeisistä opetuskerroista.

Lauantain ryhmien opetus päättyy 26.4.2014.

Kaikki ryhmät vierailevat Arkin juhlanäyttelyssä Laiturilla (Narinkka 2) toukokuun ensimmäisellä viikolla ryhmittäin ilmoitettuina iltoina.

Lisätietoa:

Näyttelyn avajaiset ryhmittäin

Perjantaina 2.5. klo 17-19

Helsingin perjantain ryhmät / Janne

Vantaan tiistain ryhmät / Heli

Lauantaina 3.5. klo 12-14

Lauantain ryhmät / Minna-Mari

Lauantain ryhmät / Heli

Helsingin perjantain ryhmät / Maija

Maanantaina 5.5. klo 18-20

Maanantain ryhmät / Niina, Minna-Mari, Jenny

Tiistaina 6.5. klo 17-19

Tiistain ryhmät / Janne, Hertta

Svenska grupper / Sofie och Virpi

Keskiviikkona 7.5. klo 17-19

Keskiviikon ryhmät / Maija, Janne, Paula, Krista, Sini

Lauantaina 10.5. klo 12-14

Torstain ryhmät / Jenny, Minna-Mari, Janne, Niina, Katariina

Syyslukukausi 2014

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan jälleen automaattisesti syyslukukaudelle 2014. Kaikille oppilaille tullaan lähettämään sähköpostitse vahvistus oppilaspaikasta ja lasku postitse.

Niille oppilaille, jotka täyttävät 7 tai 10 vuotta ehdotetaan uuden ikäryhmän mukaista ryhmää.

Oppilaspaikan voi syyslukukauden osalta perua 30.5.2014 mennessä maksutta. Myöhemmin tulleisiin peruutuksiin sovelletaan peruutusehtoja, jotka ovat luettavissa Arkin sivuilla.

Toimiston aukiolo

Arkin toimiston henkilökunta osallistuu juhlanäyttelyn rakentamiseen 24.-30.4. ja sähköposteihin vastataan viiveellä. Puhelimitse olemme normaalisti tavoitettavissa arkisin klo 12-16.

Vappupäivänä 1.5.2014 Arkin toimisto on kiinni.

__________________________________________________________________________

Tiedote 22.4.2014

ARKKI KIDS Creating the Future
20 v juhlavuoden näyttelysarja 2014

Näyttelysarja juhlistaa Arkin 20-vuotista toimintaa.

Laituri 2.-31.5.                  
Kurkista taskulampulla jännittäviin pienoismaailmoihin, tiiraile lentävää kaupunkia, näe Suomen suurin kerrostalopienoismalli ja rakenna unelmien rakennus valtavilla korttitalopaloilla tai LEGO®:illa!

Avoimet yleisötyöpajat: näyttelyn yhteydessä järjestetään kaikille avoimia Lasten Helsinki -työpajoja LEGO®-palikoilla lauantaisin 3.5., 10.5., 17.5. ja 24.5. klo 12–16.

Laituri: Narinkka 2, 00100 Helsinki

Lasipalatsin aukio 1.-31.5.
Aukion ulkonäyttelyvitriinien retrospektiivinen valokuvanäyttely kertoo, mitä mielenkiintoista Arkissa on vuosien varrella ehditty tehdä. Kuvia löytyy niin majaleireiltä, taiteen perusopetuksesta, kuin erilaisista tapahtumistakin.

Arkkitehtuurimuseon aula 28.4.-23.5.
Arkin 12-17 -vuotiaiden syventävien opintojen kurssin oppilaiden suunnittelemat unelmatalot nousevat juhlavuoden kunniaksi Arkkitehtuurimuseon pääaulaan.

Pohjoismaisen kulttuuripisteen aulagalleria 5.-29.5.
Interaktiivisen näyttelyn muodostaa skotlantilaisen yhteistyökumppanin kehittämä lasten käyttöön suunniteltu rakennusharkkosarja, jolla voi kevyesti rakentaa oman linnoituksen ja samalla tutkia esimerkiksi holvikaaren rakennetta.

Kaisaniemen metroasema 1.-30.6.
Oppilaiden työstämät viipaletalot pihoineen muodostavat hauskoja rivitalojonoja. Esillä kaikenikäisten oppilaiden suunnittelemia ja toteuttamia kaupunkipientaloja, townhouseja.

Ruoholahden metroasema 1.-31.7.
Mielikuvitukselliset kuumailma-alukset piristävät maanalaista harmautta heinäkuun ajan Ruoholahdessa. Esillä kaikenikäisten oppilaiden suunnittelemia ja toteuttamia leijuvia rakennuksia.

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki 20 vuotta
Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki viettää 20v -juhlavuotta vuonna 2014. Arkkitehtuurikoulu Arkki tarjoaa 4-19 -vuotiaille taiteen perusopetusta arkkitehtuurissa, ja toimii kuten kuvataidekoulut Suomessa. Arkki on Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu, ja maailmallakin ainutlaatuinen.
Arkin juhlavuoden projektit, tapahtumat, työpajat ja näyttelyt innostavat, ihastuttavat ja osallistavat. Niillä herätetään kiinnostusta ja suunnataan huomiota arkkitehtuuriin ja omaan elinympäristöömme.

Juhlavuoden näyttelyiden sarja: Arkki Kids Creating the Future
Arkin juhlavuosi huipentuu keväällä 2014 oppilastöiden näyttelyiden sarjaan, joissa Arkin toimintaa esitellään eri-ikäisten tekijöiden töiden kautta. Näyttelyiden sarja levittäytyy niin kaduille, metroasemille kuin museoihinkin. Päänäyttely on esillä toukokuun ajan Helsingin Kaupunkisuunnitteluviraston info- ja näyttelytila Laiturilla Kampissa. Näyttelyiden kautta kävijä voi saada kipinän tutustua rakennettuun ympäristöön syvemmin ja löytää vaikutusmahdollisuuksia sen kehittämiseen. Näyttelyiden yhteydessä järjestetään kaikille avoimia työpajoja.

Kansainvälinen arkkitehtuurikasvatuksen konferenssi
Juhlavuoden kunniaksi järjestettävä kansainvälinen arkkitehtuurikasvatusseminaari kokoaa ammattilaiset ympäri maailmaa Helsinkiin jakamaan kokemuksiaan ja kuulemaan ajankohtaisista projekteista. Toukokuun 8.-9. päivä Aleksanterin teatterissa järjestettävän Creating the Future 2 -konferenssin puheenvuorot avaavat näkökulmia luovuuteen ja ympäristön kokemiseen. Konferenssiin odotetaan saapuvan yli 200 osallistujaa noin 15 maasta. Konferenssi sopii esimerkiksi arkkitehdeille, taidekasvatuksen parissa työskenteleville, taidekasvatuksesta vastaaville virkamiehille, sekä peruskoulun opettajille. __________________________________________________________________________

Tiedote 14.2.2014

Muistutamme, että kaikki Arkin ryhmät ovat hiihtolomalla 17.-22.2.2014 (syventävien opintojen ryhmiä lukuun ottamatta).

Hyvää ystävänpäivää ja mukavaa hiihtolomaa!

__________________________________________________________________________

Tiedote 17.1.2014

Kevätlukukausi alkaa ensi viikolla

Opetus alkaa Helsingissä maanantaina 20.1. ja Espoossa sekä Vantaalla tiistaina 21.1.

Hiihtoloma viikolla 8

Kaikki Arkin ryhmät ovat hiihtolomalla viikon 8.

Kesäleirit

Ilmoittautuminen kesän 2014 leireille on käynnissä. Leiriaikataulu on tarkasteltavissa Arkin sivuilla Leirit -osiossa.

Arkki 20v grafiikka

Keväällä 2013 Arkin oppilaat piirsivät Helsingin merkkirakennuksia Arkin juhlavuoden kuvitusta varten. Kaikki piirrokset on nyt julkaistu facebook-galleriassa: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.646026792128516.1073741860.150447285019805&type=3

Creating the Future 2.0

Creating the Future – international conference on architecture education is held in Helsinki on May 8-9, 2014. Arkki´s previous seminar in 2009 reached a great interest with 130 participants around the world.

http://arkki.net/creatingthefuture/

__________________________________________________________________________

Tiedote 31.12.2013

Kevätlukukausi alkaa viikolla 4

Kevään oppilaspaikan saattoi perua kuluitta 15.12.2013 mennessä. Tämän jälkeen tulevista peruutuksista peritään peruutusehtojen mukaisesti toimistokuluja.

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan automaattisesti tulevalle lukukaudelle. Oppilaspaikka tulee perua annetun aikataulun mukaisesti ennen uuden lukukauden alkua, muuten peruutukseen sovelletaan normaalisti peruutusehtoja.

Kevään laskut lähetetään tammikuun alussa.

Kesäleirit

Ilmoittautuminen kesän 2014 leireille on käynnissä. Leiriaikataulu on tarkasteltavissa Arkin sivuilla Leirit -osiossa.

Suomen kaunein koti 2013

Arkin rehtorin Pihla Meskasen koti on mukana Suomen kaunein koti 2013 -kilpailun finaalissa.

Voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella. Äänestysaika loppuu 6.1.2014 kello 24. Finalisteihin voi tututusta täällä.

Finaali nähdään MTV3-kanavalla 13.1.2014 kello 20:00, jolloin selviää, mikä kodeista on Suomen kaunein!

Vanhempainopas on ilmestynyt

Arkin uudistettu vanhempainopas on ilmestynyt. Oppaan voi tulostaa heti Arkin nettisivuilta.

Opas tullaan lähettämään kaikille kevään 2014 oppilaille.

__________________________________________________________________________

Tiedote 20.11.2013

Kesäleirit

Ilmoittautuminen kesän 2014 leireille alkaa 28.11. Leiriaikataulu on tarkasteltavissa Arkin sivuilla Leirit -osiossa.

Syyslukukauden viimeinen opetuskerta

Kunkin ryhmän viimeisen opetuskerran voi tarkistaa Arkin sivuilta kalenterista.

http://www.arkki.nu/index.php?page=kalenteri

Muistutus kevään 2014 oppilaspaikan perumisesta

Kevätlukukauden kurssitarjonta julkaistaan tällä viikolla ja laskuja kevätlukukaudesta aletaan lähettää loka-marraskuun vaihteessa. Jos tiedätte jo nyt, ettei lapsenne jatka Arkissa keväällä, pyydämme ilmoittamaan siitä viipymättä sähköpostitse.

Viimeistään oppilaspaikka tulee perua 15.12.2013 mennessä.

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan automaattisesti tulevalle lukukaudelle. Oppilaspaikka tulee perua annetun aikataulun mukaisesti ennen uuden lukukauden alkua, muuten peruutukseen sovelletaan normaalisti peruutusehtoja.

Viimeinen kevään laskuerä lähetetään tammikuun alussa.

Arkin uusi nettisivu

20-vuotisen toiminnan kunniaksi Arkin nettisivut uudistuvat. Uusi www.arkki.net  julkaistaan kokonaisuudessaan maanantaina 2.12.2013.

Arkin facebook-sivu

Tietoa ajankohtaisista tapahtumista, aikataulumuutoksista, opetusryhmien ja toimiston kuulumisista, kuvia tapahtumista… Joko seuraat Arkkia facebookissa?

Arkin verkkokauppa

20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi olemme julkaisseet Arkki-aiheisia tuotteita. Tutustu erilaisiin koruihin sekä myöhemmin myyntiin tuleviin tuotepaketteihin ja tilaa omasi Arkin verkkokaupasta!

Jo myynnissä olevien korujen ja kirjojen lisäksi myyntiin on tulossa käyttötavaroita ja arkkitehtuuriaiheisia rakentelupaketteja lapsille.

Piparkakkukaupunki -näyttely

Pohjoismaiden Suomen instituutin Nifinin galleriaikkunassa on esillä Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin oppilaiden rakentama Piparkakkukaupunki -näyttely.

Näyttely avautuu Pohjoismaisilla joulumarkkinoilla lauantaina 30.11.2013 kello 10 ja se on esillä vuoden 2014 tammikuun loppuun saakka.

Galleriaikkunan osoite: Kaisaniemienkatu 9

Arkkitehtuurin opetusmateriaali peruskoulun alaluokille

Lokakuun alussa Arkki julkaisi peruskoulun opettajille tarkoitetun opetuspaketin Tilat, Talot ja Kaupungit. Opetusmateriaali sisältää 12 tehtäväkokonaisuutta, ja 19 tehtäviin liittyvää apukorttia. Tehtävissä eri oppiaineiden opetussisällöt yhdistyvät arkkitehtuurin avulla. Opetusmateriaali on kokonaisuudessaan ladattavissa nettisivustolla, jossa on myös kustakin aihepiiristä opetuskäyttöön tarkoitettu kuvasarja teksteineen sekä inspiroivaa lisämateriaalia.

Tilat, talot ja kaupungit -nettisivu: www.arkki.nu/tilat_talot_kaupungit

__________________________________________________________________________

Tiedote 17.10.2013

Kevään 2014 oppilaspaikan peruminen

Kevätlukukauden kurssitarjonta julkaistaan tällä viikolla ja laskuja kevätlukukaudesta aletaan lähettää loka-marraskuun vaihteessa. Jos tiedätte jo nyt, ettei lapsenne jatka Arkissa keväällä, pyydämme ilmoittamaan siitä viipymättä sähköpostitse.

Oppilaspaikka tulee perua viimeistään 15.12.2013 mennessä.

Arkin oppilaspaikat ovat pysyviä ja ne uusitaan automaattisesti tulevalle lukukaudelle. Oppilaspaikka tulee perua annetun aikataulun mukaisesti, ennen uuden lukukauden alkua, muuten peruutukseen sovelletaan normaalisti peruutusehtoja.

Viimeinen kevään laskuerä lähetetään tammikuun alussa.

Synttärityöpajat Arkissa

Arkissa järjestetään tilauksesta lasten syntymäpäivätyöpajoja. Työpajojen vaihtoehtoina ovat Karkkitehtuuri ja Syötävä kaupunki -työpajat sekä uutuutena LEGO kaupunkipalapeli -työpaja. Työpajoihin sisältyy hauska opetuksellinen osuus. Juhlien kesto on kaksi tuntia, joista ensimmäinen tunti Arkin ohjaamaa rakentelua ja toinen tunti omaa synttäriohjelmaa. Ennen ja jälkeen on puoli tuntia järjestely- ja siivousaikaa.

Karkkitehtuuri -työpajassa rakennetaan cocktailtikuista ja karkeista kolmiulotteisia kolmiorakenteista koostuvia torneja ja muita rakennuksia. Rakennellessa opiskellaan geometrisia muotoja ja kestäviä rakenteita.

Hinta on 200€ sekä 5€ materiaalimaksu/osallistuja.

Syötävä kaupunki -työpajassa rakennetaan yhdessä kaupunki tai kylä maistuvista materiaaleista kuten kekseistä, vohveleista ja sokerimassasta.

Hinta on 200€ sekä 7€ materiaalimaksu/osallistuja

LEGO® palapelikaupunki -työpajassa rakennetaan legopalikoilla iso yhteinen kaupunki, johon jokainen osallistuja suunnittelee oman kaupunginosan eli oman palan yhteisestä ”kaupunkipalapelistä”.

Hinta on 220 € (ei materiaalimaksua)

Arkkitehtuurin opetusmateriaali peruskoulun alaluokille

Lokakuun alussa Arkki julkaisi peruskoulun opettajille tarkoitetun opetuspaketin Tilat, Talot ja Kaupungit. Opetusmateriaali sisältää 12 tehtäväkokonaisuutta ja 19 tehtäviin liittyvää apukorttia. Tehtävissä eri oppiaineiden opetussisällöt yhdistyvät arkkitehtuurin avulla. Opetusmateriaali on kokonaisuudessaan ladattavissa nettisivustolla, jossa on myös kustakin aihepiiristä opetuskäyttöön tarkoitettu kuvasarja teksteineen sekä inspiroivaa lisämateriaalia.

__________________________________________________________________________

Syysloma ensi viikolla (vk 42)

Seuraavilla ryhmillä on tunti normaalisti syyslomaviikolla 42:

– Niinan maanantain ryhmät H01, H03, H08

– ruotsinkieliset ryhmät tiistaina

– Vantaan keskiviikon ja torstain ryhmät

– Espoon tiistain ja keskiviikon ryhmät

HELSINKI: keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina ei järjestetä opetusta ollenkaan.

ESPOO: torstaina ei järjestetä opetusta.

VANTAA: tiistaina ei järjestetä opetusta.

OBS! Tisdags svenska grupper har undervisning.

__________________________________________________________________________

Tiedote Vantaan oppilaiden vanhemmille

Huomenna torstaina 10.10.2013 aloitetaan Vernissan portaikon remontti, joka kestää viikot 42 ja 43.

Remontin ajan meillä on ainoastaan hissi käytössä. Hissi on pääoven vieressä oikealla ja Arkin tilat ovat 2. kerroksessa.

Hätätilanteissa käytetään ulkona olevia varauloskäyntejä. Toisen kerroksen hätätie on Animaatioaseman sivuseinällä ja kolmannen kerroksen hätätie on näyttämön takana.  Opettajat näyttävät oppilaille kulun näihin paikkoihin.

Vernissa pahoittelee remontista aiheutuvaa haittaa.

__________________________________________________________________________

Arkin uutiskirje 9.10.2013

Ovathan yhteystietosi ajan tasalla?
Syyslomaa ei kaikilla ryhmillä

Joissain ryhmissä pidetään syysloma viikolla 42. Jokaisen ryhmän opettaja informoi oman ryhmän retkistä oppilaita sähköpostitse (ja mahdollisesti reppupostilla). Myös Arkin toimistolta lähetetään erillinen viesti niille ryhmille, joilla on syysloma.

Huomaathan, että englanninkielisillä ryhmillä ON syysloma ensi viikolla.

Syksyn retki 2013

Syksyn retki kuuluu jokaiselle perusopinnoissa opiskeleville 7-19-vuotiaille oppilaille. Jokaisen ryhmän opettaja informoi oman ryhmän retkistä oppilaita sähköpostitse (ja mahdollisesti reppupostilla), joten tarkistattehan, että oppilasrekisterissämme on teidän ajantasaiset yhteystietonne (puhelinnumero, sähköposti ja postiosoite).

Pikkujoulut / viimeinen opetuskerta 2013

Syksyn viimeisellä opetuskerralla jokaisessa ryhmässä vietetään pikkujoulujuhlaa, jonka sisällöstä ja aikataulusta saa kunkin ryhmän omalta opettajalta tarkempaa tietoa. Tarkoituksena on, että pikkujouluihin osallistuvat myös oppilaiden vanhemmat. Pikkujouluissa käydään läpi syksyn aikana tehtyjen töiden sisältöjä, askarrellaan yhdessä, vaihdetaan kuulumisia ja viihdytään yhdessä juhlan merkeissä.

Löytötavarat Kaapelitehtaalla

Arkin tiloihin Kaapelitehtaalla on syksyn aikana unohtunut useita tavaroita. Löytötavaroita voi tiedustella Arkin toimistolta joko puhelimitse (ma-pe 12-16) tai sähköpostilla.

Arkki 20v

Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry on perustettu v. 1993. Vietämme Arkki 20v juhlavuotta lukuvuonna 2013-2014. Arkkitehtuurikoulu Arkki on Suomen ensimmäinen Arkkitehtuurikoulu ja maailmallakin ainutlaatuinen. Arkin juhlavuosi huipentuu keväällä oppilastöiden näyttelyiden sarjaan, jossa Arkin toimintaa esitellään niin kaduilla, metroasemilla kuin toukokuun ajan päänäyttelyssä Laituri -näyttelytilassa Kampissa.

Arkki 20v juhlavuoden ilme

Viime keväänä Arkin kaikki 500 oppilasta piirsivät Helsingin merkkirakennuksia. Nämä oppilaiden piirustukset esiintyvät Arkin juhlavuoden graafisessa ilmeessä eri tavoin. Niitä tullaan näkemään tiedotteissa, ja juhlavuoden aikana tullaan julkaisemaan erilaisia tuotteita, joissa piirustukset esiintyvät. Juhlavuoden kunniaksi kaikille oppilaille on myös jaettu piirustusvihot, joiden kannen kuvitus on oppilaiden omaa käsialaa.

Arkki juhlakoru

Arkin tornilogosta tehdyt laserleikatut korut nyt myynnissä myös Kaapelin Kaupassa; 1. kerros, pääovia vastapäätä.

Vieraile myös Arkin nettikaupassa.

Arkki 20 v juhlajulkaisu

Juhlavuoden kunniaksi on tekeillä julkaisu, joka valottaa Arkin historiaa, nykypäivää ja tulevaisuuden näkymiä. Kirjaan tulee kertomuksia niin opettajilta kuin oppilailta, mutta pääosassa ovat oppilastyöt ja kuvat kursseilta, leireiltä ja tapahtumista. Juhlakirja tulee myyntiin vuoden 2014 keväällä.

__________________________________________________________________________

Tiedote 10.9.2013

Syksyn opetuksen alettua suuntaamme katseen jo kevätlukukaudelle ja haluamme muistuttaa ilmoittautumiskäytännöistä.

Pysyvä oppilaspaikka

Oppilaspaikka on pysyvä kunnes se perutaan kirjallisesti joko sähköpostilla osoitteeseen: info[at]arkki.net tai postitse osoitteeseen: Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki ry, Tallberginkatu 1 C 106, 00180 Helsinki.

Emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa.

Mikäli paikkaa ei peruta, ilmoittautuminen uusitaan automaattisesti jokaiselle lukukaudelle. Osallistumisen kevätlukukaudelle 2014 voi perua kuluitta 20.12.2013 mennessä. Myöhemmin tulleisiin peruutuksiin sovelletaan normaalisti peruutusehtoja (ks. alla).

Lukukausimaksuista lähetetään laskut kotiin – kevään 2014 laskut lähetetään 1. tammikuuta. Kevätlukukausi alkaa viikolla 4.

Peruutusehdot

Huom! Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Peruutuksesta tulee aina ilmoittaa kirjallisesti Arkin toimistoon, emme ota peruutuksia vastaan puhelimessa. Peruutuksista veloitamme aina toimistokuluja 20 euroa. 30 vrk ennen kurssin alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % lukukausimaksusta. 7 vrk ennen kurssin alkua tai myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme täyden lukukausimaksun. Maksamatta jättäminen ei ole peruutus.

Olethan myös muistanut ilmoittaa muuttuneet yhteystietosi oppilasrekisteriimme. Lähetämme tiedotteet jatkossa vain sähköpostitse, joten on tärkeä pitää erityisesti sähköpostiosoitteet ajan tasalla.

__________________________________________________________________________

Tiedote 21.8.2013

Syksyn 2013 aikataulu

Syyslukukausi 2013 alkaa syyskuun ensimmäisellä viikolla 36. Helsingissä ensimmäinen opetuspäivä on maanantaina 2.9.2013 ja Espoossa sekä Vantaalla tiistaina 3.9.2013.

Taiteiden yö huomenna 22.8.

Arkki järjestää Taiteiden yönä torstaina 22.8. klo 17-21 kaikille avoimen rakentelutyöpajan Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Työpajassa mietitään, mitä jos kaikki kaupunkilaiset asuisivat yhdessä suuressa tornissa, johon olisi rakennettu kouluja, kauppoja, asuntoja, tehtaita ja puistoja. Tule mukaan rakentamaan jättiläistornia LEGO® -palikoista!

Merikaapelihalli, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1, 1. krs, kulku pääovesta.

Syyslukukauden aloitus

Syyslukukausi 2013 alkaa viikolla 36. Helsingissä ensimmäinen opetuspäivä on maanantai 2.9.2013 ja Espoossa sekä Vantaalla tiistai 3.9.2013.

Arkki 20 vuotta

Arkki ry on perustettu 1993 ja ensimmäiset kurssit on järjestetty 2004. Tämän lukuvuoden ajan juhlistamme Arkin 20-vuotista taivalta. Tiedotamme juhlavuoden tapahtumista erillisellä tiedotteella.

Arkin uudistunut verkkokauppa

Juhlavuoden kunniaksi avaamme Arkin sivuilla uudistuneen verkkokaupan. Verkkokauppaan lisätään syksyn kuluessa Arkin 20 toimintavuotta juhlistavia koruja, askartelupaketteja sekä jo tuttuja ja tuntemattomia julkaisuja.

Kauppa aukeaa Arkin sivuilla 22.8.2013!

Oppilastietojen päivittäminen

Pyydämme ilmoittamaan muuttuneista yhteystiedoista mahdollisimman pian sähköpostitse info[at]arkki.net.