Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki tarjoaa laajan oppimäärän mukaista arkkitehtuurin perusopetusta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Viikoittain tähän tavoitteelliseen ja vuodesta toiseen etenevään opetukseen osallistuu noin 750 lasta ja nuorta. Lisäksi Arkki järjestää koululaisten loma-aikoina ja tilauksesta erilaisia työpajoja, teemakursseja ja koulutuksia.
Kesä- ja syyslomalla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua esimerkiksi majanrakennus- tai pienoismallileirille. Päiväkodit ja koulut voivat tilata yksittäisiä työpajoja tai laajempia kokonaisuuksia. Opettajille on tarjolla vapaasti hyödynnettävää opetusmateriaalia ja pedagogista koulutusta, yksityishenkilöille teemasynttäreitä ja yrityksille työhyvinvointipäiviä. Arkki tunnetaan myös erilaisten tapahtumien yhteydessä järjestettävistä megatyöpajoista, joista LEGO® ja Karkkitehtuuri® -työpajat ovat jo klassikoita. Lisäksi Arkki toteuttaa lasten osallisuusprojekteja kaupunkien ja rakennusliikkeiden kanssa.
Vuosittain Arkin kursseille, työpajoihin ja projekteihin osallistuu tuhansia lapsia ja nuoria. Toiminnan tavoitteena on herättää heissä mielenkiinto omaa ympäristöä kohtaan ja antaa välineitä aktiiviseen, osallistuvaan kansalaisuuteen. Arkin mottona kaikessa opetuksessa on: Leiki – luo – onnistu!